Hello Wisconsin!

Hello Wisconsin!

Täällä ollaan, pitkän ja tuskaisen matkan jälkeen.  Ei olisi ihan välttämättä uskonut. Pahoittelen heti alkuun tekstin tajunnanvirtaa. Nyt en jaksa vielä ihan orientoitua tähän. Kello on 9 illalla ja mua väsyttää ihan sikana..

Helsinki-Vantaa oli iloisia yllätyksiä täynnä. Ensimmäinen asiakaspalvelija ei saanut mun varausta näkyviin, toisella oli ongelmia tehdä check in. Homman kuitenki pelasti se, että mulla oli kolme elämän tärkeää (+ Tommi) miestä siellä messissa. Kiitos Michaël ja Tuukka todella väsyneestä lähtöläpyskästä ja muusta. Kai me päästiin kaikki ehjinä perille savanneille, EU-parlamentin kokouksiin ja ämerikkaan?

Lento Hki - Amsterdam oli ihan inhimillinen, kestikin vain muutaman tunnin. Ilmasta katsottuna se kylä muuten näyttää siltä, että joku ois piirrellyt geokolmiolla asuinalueita, sitten kyllästynyt matematiikkaan ja puhaltanut tiet serpentiinistä. Eikä matka ’damiin ois ollu sama, jos ei takanani istuva mummeli (joka valitti koko matkan about kaikesta) ois alkanut laulaa ”on tulppaaneita tulvillaan, iloinen Amsterdam”. Ei siellä kyllä tulppaaneita ollut. Siellä oli pakkasta.

Schipolin lentokentälle pisteet toimivuudesta ja kohtalaisesta selkeydestä.  Niin ja Villen pekoni- omeletti- chiapattasta. Löydettiin jatkolento kohtalaisen helposti ja siellä porukka ainakin hoitaa tuon turvatarkastuksen huolella. Mua ei o varmaan ikinä kopeloitu noin tarkkaan eikä mun tavaroita syynätty noin. Turvatarkastuksen jono oli mielettömän mittainen, ja kengistä ja vöistä lähtien kaikki piti ottaa pois. Toiminta muistutti iloisesti Helsingin USA:n konsulaatista.  Onneksi kumpikaan meistä Villen kanssa ei hälyttänyt, niin ei joutunut enempiä strippaamaan. Meitä seurannut setä tosin joutui – kaikkien muiden epäonneksi.

Kun vihdoin päästiin sinne isoon lentokoneeseen, olin ihan poikki. Jouduin tietenkin istumaan ikkunan vieressä typerällä ”välipaikalla” – eli edessäni ei ollut penkkejä, vaan hätäuloskäynti ja tyhjä tila jonne ihmiset tulivat jonottamaan vessaan pääsyä. Ihanaa. Oloa ei myöskään helpottanut vieressäni istuva indonesian ihme, joka pyöri kuin hyrrä – kaikki ne 13 tuntia. Onneksi reunapaikalla istui ystävällinen yhdysvaltalainen setämies, joka töni sitä mun puolesta ja söi mun lentokoneruoat. 

KLM:n lennoista on nyt pakko sen verran mainita, että pienen koneen matka oli pomppuisa mutta taittui hyvin. Isossa koneessa oli hassua. En huomannut edes nousua.   Kaksi suurta asiaa jäi ihmetyttämään: miten ihmeessä hollantilaiset lentoemot on järjestään noin kaksimetrisiä? Jopa ne stuertit olivat lyhkäsempiä kuin nämä naisihmiset jotka pahoinpitelivät mun käsimatkatavaroita. Ja vielä: Hollanti hei, minkä ihmeen takia kasvisruoan salaatissa oli kanaa? 

Lento Amsterdamista Chicagoon oli pitkä ja puuduttava. Onneksi nukuin suurimman osan siitä, ja lopun ajan kiusattiin setä-ihmisen kanssa sitä indonesian ihmettä. Lentostuertti oli hassu hollantilainen (omasta mielestään) nuori mies joka kovasti yritti jututtaa. Niiden englantia ei vaan voi ymmärtää – siis hollantilaisten.

Chicago at last! Kello on paikallista aikaa 13:20, eli teillä se taisi olla 03:20. Aikaeroa on siis kymmenisen tuntia. Passit ja viisumit tarkastettiin heti koneesta nousemisen jälkeen. Sitten piti jonottaa leimattavaksi jossa vielä kyseltiin että miksi olet tullut ja mitä meinasit tehdä ja kuinka kauan. Sitten päästiin vihdoin odottamaan matkatavaroita. Siinä meni pieni ikuisuus, ja missattiin se eka bussi Janesvilleen. Vihdoin kun Villen vihreä armenia-reppu löytyi, lähdettiin etsimään uloskäyntiä. Ei niin helppoa kuin voisi luulla. Enkä vieläkään uskonut olevani täällä.

Ensimmäisenä piti saada jotain napaan. Kun kävin Windy City Frozen Yoghurt- nimisessä paikassa tilaamassa herkullisen (ja aivot jäädyttävän) vadelma-smoothien, tiesin olevani Amerikassa. Ensinnäkin tyttö joka myi sen, yritti tahallaan antaa väärin rahasta takaisin. Toisekseen se tötteröllinen Fro-Yo:ta oli ihan hillittömän kokoinen valkoinen styroksimuki, kuten leffoissa. Siinä me sitten istuttiin matkatavaroiden päällä ja evästettiin. Ystävällinen nainen, joka oli menossa Madisoniin, opasti meidät oikealle pysäkille ja bussille. En nähnyt yhtään kaukaasialaista taksikuskia, ja limusiinikuskikin oli aasialainen. Aika mielenkiintoista. Leffat on myös huijausta. Taksit eivät ole keltaisia oikeastaan muualla kuin NY:ssa.

Ps. Toisin kuin Ville väittää, mä en yrittänyt jäädä taksin alle. Se ei vaan väistänyt mua :D

Bussikuski oli se toinen syy, että aloin todella uskoa olevani oikeasti täällä: leveä aksentti, lippis, firman takki ja (oletettavasti) nikotiinipurkka. Meidän bussin piti olla myöhässä, koska sää oli ”kauhea ja lunta oli paljon”.  Eli siis sitä lunta tuiskutti vähän ja sitä oli maassa paikka paikoin ehkä hätäisesti mainitsemisen verran.  

Maisemat olivat aika harmaita, ja monumentaalinen rakentaminen on näköjään muotia.  Siellä täällä keskelle joutomaita oli pykätty ihan uskomattoman kolossaalisia rakennuksia. Joka puolella on myös ylösalaisin heitettyjen ruohosipulien näköisiä rakennuksia - ilmeisesti jotain kaasujuttuja.

Parin tunnin köröttelyn ja uskomattoman päänsäryn jälkeen saavuimme Janesvillen pysäkille. Siellä meitä odotti ison pick-up- tyyppisen maasturin kanssa Ashley, jolla oli meille kaikille osoitteet ja kotiavaimet. Bussista löysimme kolmannen vaihtarin, nuoren naisen joka oli tulossa Mexico Citystä. Ashley oli niin kiltti, että vei mut vielä kämpän tsekkaamisen jälkeen käymään Wall Martissa, mistä sain tyynyn ja peiton.  Unta kaivattiin.

Huomattiin että asutaan Villen kanssa samassa residence hallissa. Mä asun itäisessä siivessä ja Ville läntisessä. Jos siis lähetätte postia tai tulette kylään, osoite on Wells East Residence Hall 519, Whitewater WI. Suomalainen oman tilan tarpeemme oli mukavasti huomioitu: oltiin molemmat niin onnekkaita, että saatiin single roomit. Ei tartte siis leikkiä kenenkään kämppistä ja nukkua kerrossängyssä mallia Suomen puolustusvoimat. Mun huone on tyylikkästi miesten vessojen ja kylppärin vastapäätä.  Täällä on nimittäin joka kerroksessa yhteiset vessat ja suihkut. Tyttöjen ja poikien ovat tietty erikseen. En ole vieläkään sisäistänyt tuota amerikkalaisen vessanpöntön syvintä olemusta. Se on kovin omituinen kapistus. Suihkuakin kokeilin illalla kun täällä ei näkynyt ketään muita. Vesi oli kylmää ja rautapitoista. Onneksi tuosta on kohtalaisen lyhyt matka luikkia takaisin omaan huoneeseen. Huone taas on lämmin sen suihkuvedenkin puolesta. Täällä kun on kuulemma ulkona aivan järkyttävän kylmä (-7 astetta).

Minkäänlaisia keittiöhommia täällä ei voi tehdä. Jääkaappi olisi kiva. Alakerrasta löytyy kuitenkin mikro. Ei ihme, etteivät jenkkinuoret osaa laittaa ruokaa ja kaikki syö muutenki aina ulkona. Äiti, tahdon perunamuussia ja sipulikastiketta!

Kaikki kulkeminen tässä kylässä tapahtuu jalan. Täällä on yksi taksifirma, ja kaupungin sisäiset kuljetukset maksavat yhden dollarin. Pois täältä ei pääse - muuten kuin jonkun autolla. Jo tänä iltana on jalat kipeänä tästä kaikesta tallaamisesta. Onneksi. Käytiin paikallisessa ruokakaupassa ja tultiin siihen tulokseen, että ihan hyvä että meillä ei ole niitä jääkaappeja. Täällä toi supersize me -operaatio olisi helppo ja vaivaton! :D

Heräsin aamulla 07:10 paikallista aikaa. Jet lag voi olla siis myös hyvä asia, pyöräytin itteni kerralla vuorokauden taaksepäin ja toiseen rytmiin. Päästiin mukavasti aikaisin liikkeelle ja hoitamaan asioita. Tärkeimmät ovat ehkä puhelin ja internet. Sitten voi alkaa hoitaa kaikkea muuta kun saa yhteyden ihmisiin joilta asioita pitää kysellä. Käytiin tänään kuitenkin tapaamassa koordinaattoriamme Erikaa ja hankkimassa paikalliset opiskelijakortit. Ihmisiä pitäisi varoittaa siitä, että siellä otetaan valokuvat! Mä oon just heränneen hamsterin näköinen ja Ville näyttää elinkautisvangilta. Hyvät kuvat siis.

Sitten kierrettiin kylä, käytiin Wall-Martissa (eli Amerikan omassa Robin Hoodissa) ja syötiin Pizza Hutissa. Ollaan kohta ihan amerikkalaisia. Tavattiin myös pari muuta vaihtaria. Yksi oli Ranskasta ja toinen Perusta.  Ranskalaisen tytön englantia on vähän vaikea ymmärtää, ja perulainen tyttö tuli isänsä kanssa. Hieman olisi hymyilyttänyt.

Löysin Wall Martista yhdenlaisia gluteenittomia crackereitä. Tulee aika yksipuolinen ruokavalio kevääksi!  Pitää yrittää perjantaina, kun pääsemme Janesvilleen, löytää jotain muutakin syömistä.

Paikalliset asiakaspalvelijat ovat ainakin todella ystävällisiä. Terveisiä työkavereille: meillä on kilpailua!

Kävimme puhelinliikkeessä ihmettelemässä mikä olisi fiksuin vaihtoehto: hankkia paikallinen pre-paid sim-kortti vai sitten kertakäyttöinen puhelin. Ikävä kyllä puhelinliikkeen poika ei tiennyt mitään sim-korteista. Niitä ei käytetä kaikkialla (eikä etenkään täällä) Amerikassa. Pitänee selvittää se myöhemmin kun menemme vielä kerran käymään Wall Martissa – täytyy ostaa verkkokaapeli että pääsee nettiin ja laittamaan teille tämän väliaikatiedotteen. Tai sitten maltan ihan suosiolla perjantaihin kun pääsen Janesvilleen shoppailemaan. Sinne ei ole kuin 25 minuutin ajomatka, mutta milläs kuljet! 

Mun kone ei jostain syystä tunnista tuota langatonta verkkoa lainkaan. Yhtä mystistä on myös mun puhelimen toiminta. Se ilmeisti lähettää viestit Suomeen, muttei ollenkaan tänne!

Mua on tähän asti luultu britiksi ja venäläiseksi, muttei kertaakaan suomalaiseksi vaikka Ville on esitellyt itsensä suomalaiseksi ihan siinä vieressä. Interesting. En myöskään ole enää Iines. Nämä ihmiset eivät hyväksy kahta vokaalia nimen alussa. Ines it is then. Kielen vaihtaminen on ollut yllättävän helppoa, sitä ei oikeastaan edes huomaa. Odotin jonkinlaista culture-shock -freezea. Didn't happen -yet.

Nyt on vielä yksi päivä aikaa pööpöillä ja opetella liikkumaan. Torstaina alkaa perehdytys-orientaatio. Päivät on ihan järkyttävän pitkiä: 08.30 -19.00. Sitten on viikonloppu aikaa sulatella informaatioähkyä ja maanantaina alkaakin opiskelu!

Ps. mansikkamaitoa on todellakin olemassa ja ihmiset ostaa sitä.

Pps. Alkoholia myydään gallonan muoviputeleissa Tallinnan hintaan!

Onneksi olen reipas urheilijanuori, ja suunnittelin käsipainojen ostamista WM:sta. 

"I had a dream, far away from here,
Far away from you, far from all the pain."

Antimatter - Flowers